Näkymätön MS

MS-tauti eli multippeliskleroosi on tulehduksellinen aivosairaus, joka aiheuttaa näkyvien neurologisten oireiden lisäksi lukuisia näkymättömiä oireita. Näkymättömät oireet vaikuttavat MS-tautia sairastavan toimintakykyyn ja elämänlaatuun.

Tavallisia sairauteen liittyviä näkymättöminä pysytteleviä oireita ovat: erilaiset tuntopuutokset ja -häiriöt, näköhermon tulehdus, voimakas uupumus eli fatiikki, mielialaoireet sekä kognitiiviset oireet, joihin kuuluvat esimerkiksi muisti- ja keskittymisvaikeudet sekä suunnittelun ja ongelmanratkaisun vaikeudet. Virtsaamiseen, ulostamiseen ja seksuaalisuuteen liittyvät oireet ovat myös tavanomaisia näkymättömiä oireita MS-tautia sairastavalla.

Näkymättömistä oireista vaietaan usein. MS-tautia sairastava saattaa kokea oireistaan häpeää tai oireita on vaikea ottaa puheeksi läheisten kanssa ja lääkäri- tai hoitajavastaanotolla.

Näkymätön MS -oppaasta ja oirekorteista laaditussa sairastuneelle suunnatussa verkkomateriaalissa käsitellään lyhyesti kaikki yleisimmät MS-tautiin kuuluvat näkymättömät oireet ja niiden hoitokeinot sekä tarjotaan puheeksi oton vinkkejä esimerkiksi lääkäri- tai hoitajakäynneille. Tehdään yhdessä MS näkyväksi!

MS-hoitajille tarkoitettu työväline korteista on saatavilla kauttamme, ota yhteyttä edustajaan tai katso materiaalit terveydenhuollon ammattilaisille suunnatusta Sanofi & Sinä -palvelustamme.

Mitkä oireet sinä koet haittaavaksi? Klikkaa korttia ja lue lisää!

Näkymättömät oireet -opas

Lue lisätietoa näkymättömistä oireista uudesta oppaasta, joka on tehty yhteistyössä MS-hoitajien kanssa. 

Related Items


MS tauti näkymättömät oireet uupumus fatiikki

MS-taudin näkymättömät oireet vaikuttavat arkeen

13. kesäkuuta 2022

Miten MS-taudin näkymättömät oireet vaikuttavat MS-tautia sairastavan elämään? Lue lisää MS-kyselyn tuloksista